Yhä huojuvat talot

Yhä huojuvat talot

Korkkasin teatterisyksyni Tampereen Teatterin Huojuvan talon modernisoidulla versiolla. Toivat sen ystävällisesti lähelle minua, Espooseen. Maria Jotunin klassikon roolit oli dramatisoitu tähän päivään ja kiepsautettu päinvastoin: narsistinen Lea Markku pieksi läheisriippuvaista Eeroa.

Antti Mikkolan ohjaamassa versiossa oli hienoja oivalluksia, kuten vertaistukea tarjoava Miessakit ja Lean naissuhteet. Anna-Maija Tuokolta osasin odottaa hyvää suoritusta Leana ja itselleni uusi tuttavuus Arttu Ratinen vakuutti alistettuna Eerona. Lavalla riitti mäiskettä, mutta oman ihoni alle ryömi voimakkaimmin lapsen itku. Lapsia ei lavalla näkynyt, mutta he olivat läsnä. Kuitenkin jostain syystä kokonaisuus jäi etäiseksi. Johtuneeko siitä, että yhä edelleen nainen saa parisuhteessa turpaansa miestä useammin?

Maailman mielenterveyspäivänä 10.10. näin Elannon näyttämön Huojuvan talon, jonka ohjauksesta vastasi Tarja Koskela. Taas kerran sain todistaa, että teatteria tosissaan harrastavat ovat ammattilaisia. Eikä se mikään ihme olekaan, sillä näytelmä juhlisti Lean ja Eeron rooleissa esiintyvien Eija Kankareen ja Juho Tuomisen 30-vuotista uraa lavalla.

Nyt voisin vielä urakoida Yle Areenasta viisijaksoisen TV-version 1990-luvulta, vaikka olen sen aikoinaan nähnytkin. Tai sitten voisin tarttua siihen alkuperäiseen. Kirjaan.

Väkivaltaista rotua?

Sain erään työprojektin yhteydessä haastatella Vuoden 2018 Naiseksi valittua, Minna Canth Akatemia -professoria Johanna Niemeä, joka tutkii oikeustiedettä sukupuolitutkimuksen näkökulmasta. Hän kertoi, että vuonna 2014 tehdyssä EU:n tutkimuksessa Suomi oli niiden valtioiden joukossa, jossa on runsaasti naisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Sitä on vaikea hyväksyä, eikä pidäkään.

Usein kysymme, miksi väkivallan uhri ei vain lähde. Me, jotka emme ole joutuneet moiseen helvettiin, emme ehkä ymmärrä syitäkään, vaikka ne meille kerrottaisiin. Mutta eikö tärkeämpi kysymys ole: Miksi se joku lyö?

Jos Jotunin maailma tuntuu liian kaukaiselta, suosittelen lukemaan Laura Mannisen esikoisromaanin Kaikki anteeksi (WSOY, 2018). Suomalaiset talot huojuvat edelleen.