Tärkeitä vain toisillemme

Nämä Rudolf Koivun suloiset lumikeijut seikkailevat Ebba Varman kirjassa Kesäkeiju ja Kuningas Kuuranen. Kirjan syntyyn liittyy huikeita käänteitä, mutta siitä ehkä toisen kerran…

Tärkeitä vain toisillemme

Amerikkalaisilta adaptoitu ystävänpäivä lähestyy ja me markkinoinnin tekstinikkarit olemme pähkäilleet, miten ”kaverille kans” ja ”kaksi yhden hinnalla” voisi sanoa jotenkin tuoreemmin. Näitä nokkeluuksia saatte nyt joka tuutista.

Siviilielämässäni vietän ystävänpäivää joka päivä. Jos en näe ystäviäni, häiriköi heitä puhelimessa tai vaivaa viesteillä, ajattelen ainakin. Osa ystävistäni on lapsuudesta rinnalla raahattuja, muutama nuoruuden myrskyistä selvinneitä ja mikä merkillisintä, jopa aikuisena kohdattuja ja pidettäviksi päätyneitä.

Toisten ystävien kanssa pitää päivittää elämää säännöllisesti, ja joitakin on luontevaa tavata harvakseltaan. Usein mieltä lämmittää vain tieto toisen olemassaolosta.

Menetetyt ystävät

Olen minäkin menettänyt ystäviä. Joskus on vain päädytty eri reiteille, ja joskus ero on ollut väistämätöntä. Kaikki eivät ole luotuja toisilleen, eikä sitä pitäisi liikaa murehtia. Sehän on vain elämää.

Yksi ystävänä pitämäni katkaisi minuun välinsä ilman selityksiä. Koetin kaikki lailliset lähestymiskeinot selvittääkseni tilanteen. Hän ei tullut vastaan. Mutta sitten yllättäen, vuosien päästä, sain virtuaalisen kaveripyynnön. Olin riemuissani ja halusin tavata, selvittää välit ja pyytää anteeksi, jos olin siihen velvollinen. Hän deletoi minut uudelleen. Sattuihan se, mutta ehkä kuitenkin enemmän häntä, sillä kaunan kantaminen on raskaampaa kuin anteeksi antaminen.

Eräs ystäväni oli niin sairas, ettei jaksanut enää elää. En ole toipunut hänen lähdöstään, enkä varmasti koskaan toivukaan. Vasta nyt tiedän, miten tärkeä hän oli, sillä ajattelen häntä päivittäin. Suru toi toisen häntä kaipaavan ihmisen lähelleni. Yhdessä kysymme: MIKSI? Kukaan ei vastaa.

Onneksi joskus joku, jonka luulee menettäneensä tai kadottaneensa tuleekin uudelleen vastaan. Näin kävi esimerkiksi vanhan koulukaverin kanssa. Yllättäen olimme lähinurkilla töissä ja saimme toisistamme lounasseuraa.

Ollaan ihmisiksi

Luin jokunen aika sitten eräästä naistenlehdestä Hectorin haastattelun. Hän pohti siinä syntyjä syviä ja totesi, että ainoastaan maanpäällinen elämä on merkityksellistä, sillä olemme tärkeitä vain toisillemme. Ajatus viehättää minua.

Josko yrittäisimme elellä juuri nyt ihmisiksi ja olla ystäviä, tai ainakin ystävällisiä toinen toisillemme. Eihän se haittaa, jos kuoleman jälkeisiä elämiä onkin tarjolla ja tästä ensimmäisestä tullut kerättyä hyvät bonarit.

Vietän siis tänäänkin ystävänpäivää ja pidän itseäni varsin vauraana.

Hyvää ystävänpäivää!