Raskaana

Raskaana

Niin ihmeellistä kuin se onkin, esikoisen voi synnyttää kahdesti. Esikoiskirjan odottaminen on melkein yhtä ihanaa kuin ihmisvauvan. Yhtäläisyyksiä on muutenkin paljon lähtien siitä, että kirjankin tekeminen on kivaa. Ja tämä kirja on ihan ”tekemällä tehty”, ei mikään vahinko tai yllätyskirja (ainakaan minulle itselleni). Esikoiseni laskettu aika on elokuussa 2018, eli aika pian.

Ihminen tulee valmiiksi jotakuinkin yhdeksässä kuukaudessa, mutta kirjaan menee helposti paljon enemmän aikaa. Minä kirjoitin romaaniani vuosia, vaikka en tietenkään yhtäjaksoisesti. Teksti sai välillä levätä pitkiäkin aikoja. Ne olivat erittäin tärkeitä kehitysvaiheita.

Viime vuonna vannoin, että pidän hiukset lyhyinä ja kampauksen siistinä. Vaan kuinkas sitten kävikään: kasvatin raskausponnarin! Se on niin paljon helpompaa siinä kirjoittaessa ja muussa, ettei ole tukka silmillä, tiedättehän…

It takes a village

Kun kustantamon johtaja soitti, oli tunnelma yhtä hurmoksellinen kuin raskaustestin sinisiä viivoja ihmetellessä. ”Tule käymään, niin katsotaan, mitä voimme tarjota sinulle”, hän sanoi. Ja hehän tarjosivat! Meni silti kauan ennen kuin suostuin uskomaan kaiken todeksi, enkä usko aina vieläkään. Jos teen vahingossa jotain, minkä takia tämä ei tapahdukaan ja menee kesken? Jos syön liikaa maksamakkaraa tai Itämeren antimia? Toimivatko takaumat, siirtymät ja dialogi? Voiko tiedosto tuhoutua tai joku varastaa kässärin?

Hyvä kustannustoimittaja on esikoiskirjailijan paras ystävä. Ja tähän väliin haluan todeta, että omakustanteen tekeminen on hienoa sekin. Saahan lapsenkin haluta ihan yksin, mutta kannattaa hankkia silloinkin turvaksi joku neuvolatäti tai -setä. (Edes sparraamaan rakenteessa ja laittamaan pilkut paikoilleen.)

Näen kustantamon myynnistä, markkinoinnista ja viestinnästä vastaavan tiimin vähintään kätilön ja varhaiskasvatuksen veroisessa roolissa. Kun esikoinen on ponnistettu maailmaan, sen perään pitää vähän katsoa. Olen todella kiitollinen kaikesta siitä ammattitaidosta, jota saan esikoiseni tueksi. Kylä kasvattaa.

Mini me

Kustannussopimusta allekirjoittaessa halusin varmistaa nimiasian. Usein sopimus pidättää oikeuden nimeen ja ulkoasuun kustantamolla. Nimi oli minulle elintärkeä, sillä siitä koko ajatus tarinaan lähti. Kyllähän sitä lapsensakin nimen tietää jo varhaisessa vaiheessa, eikä sitä sitten niin vain muuteta. Sain pitää kirjalle toivomani nimen.

Jännitin kovasti, miltä esikoiseni tulee näyttämään. Itselläni oli jotain ajatuksia ulkoasusta ja kerroin niitä kustantamoon. (Ottivat kauniisti ideani vastaan, vaikka graafikko oli jo briefattu.) Teknologia mahdollisti aikoinaan, että näin ihmisvauvani jo ennen heidän syntymäänsä. Samaa herkistymistä koin, kun kirjani kannen leiska pamahti meiliini. Se oli jotain ihan muuta kuin odotin, mutta parempaa. Sehän näyttää minulta!

Rakas onnea matkaan

Mietin, saako esikoiseni kavereita. Pääseekö se kirjakauppaan ja kenen viereen? Istuuko jengiin ja genreen? Tilataanko kirjastoihin? (Siellä saa onneksi vieruskaverit aakkosjärjestyksen mukaan.)

Esikoiseni ei ehkä saa virallisia tunnutuksia, hymytyttöä tai Savoniaa (juu ei sijoitu Savoon), eikä ainakaan Finlandiaa. Palkitsevaa ja itselleni merkityksellistä olisi, jos kirjani kohtaisi kiinnostuneita lukijoita, herättäisi ajatuksia ja jättäisi jälkiä. Toivon, ettei sitä kiusattaisi ja lytättäisi. Että se olisi riittävä juuri sellaisena kuin se on. Mitä sitä voi muuta lapselleen toivoa.

Nyt on aika päästää irti, katkaista napanuora ja antaa esikoisen kokeilla siipiään. Hyvää matkaa Kirjosieppo!

Täältä voit kurkistaa, mitä on odotettavissa:

https://www.bazarkustannus.fi/katalogit-ja-esitteet/