Huulipunien aatelia

Huulipunien aatelia

Guerlain kutsui minut ja monet muut onnekkaat kauneuden ystävät huhtikuun lopussa pidettyyn uuden huulipunansa lanseerausiltaan. Tilaisuus pidettiin upeassa miljöössä, Didrichenin taidemuseossa. Juhlan kunniaksi kevätaurinko suostui näyttäytymään ja museon ulkoaltaan edustalla oli melkein lämmintä.

My Rouge G -huulipunat ja muut Guerlain-tuotteet oli aseteltu esille ympäristön edellyttämällä arvokkuudella ja tyylillä. Herkullisia sävyjä ja upeita koteloita katsoessa olo oli kuin lapsena karkkikaupassa. Sokeriset ja värikkäät tarjottavatkin olivat ilo silmälle.

Ready to Play?

Kutsun otsikko lunasti lupauksensa. Guerlainin ranskalainen edustaja kertoi meille mistä lanseerauksessa on kyse ja sitten pääsimme leikkimään meikkitaiteilijoiden kanssa. Nyt Rouge G -huulipunalle voi valita mieleisensä kotelon. Kotelossa on koristepinta ja kaksi peiliä. Illan kunniaksi kotelon metallipintaan sai kaiverruttaa nimensä. Tätä kokonaisuutta kutsutaan kustomoinniksi.

Valitsin omaan punaani mustan nahkajäljitelmän Perfect Black. Ei villein mahdollinen kuosi, mutta se tuntui heti omalta. Täydelliseltä. Valitsemani huulipunani on hillitty, lähes väritön koralliin taittuva sävy, jonka tummuuteen huulilla vaikuttaa ihon oma ph. Tämän valinnan järkeilin sillä, että kai jokainen omiin sävyihinsä sopii.

Kaiverrusjono oli niin pitkä, että jätin huulipunakoteloni kaivertajalle ja sain sen jälkitoimituksena. Kotelossa lukee etunimeni. Jälkiviisaana mietin, olisiko sittenkin pitänyt laittaa puh. tai meiliosoite siltä varalta, että hukkaan aarteeni. (Jos näin käy, toivon, että mahdollinen löytäjä vie arvoesineen Stockmannin Guerlain-pisteeseen Sophie-meikkitaiteilijalle. Hän tietää, että se on minun.)

Oikean sävyn metsästys

Sen verran olen vuosien varrella huuliani punannut ja punien markkinointiin perehtynyt, että oletan tuntevani ansaintalogiikan perussäännöt. Markkinamiehet (oletetut) pistävät tuotekehityksen ja mainonnan paukut eksklusiivisiin brändeihin. Kun kauneuden eliksiirin resepti on hallussa, me turhamaiset naiset (oletetut) teemme ostoksemme ja katamme kulut. Sitten linimenttiä hiukan laimennetaan ja tehdään huokeampia versioita massamarkkinoille.

Minulla on vanha markettipunan hylsy, josta saan siveltimellä kaivettua vielä väriä elämääni, mutta en enää kauan. Olen etsinyt vastaavaa sävyä monelta kosmetiikkatiskiltä. Juuri oikeaa ei vain tunnu löytyvän. En aio luovuttaa. Jonain päivänä marssin jälleen Sophien luo, sillä hän on luottohenkilöni värikosmetiikassa. Katsotaan, jos Perfect Black -kotelooni vielä sujahtaa se täydellinen sävy.