Goodbye Norma Jeane

Alexander Timofeevin maalaus Ben Rossin valokuvasta.

Goodbye Norma Jeane

Kasvot, jotka taitava piirtäjä voi ikuistaa paperille vain muutamalla vedolla… Sellaisia kasvoja ei ole monia. 

Olen tyytyväinen, että ehdin nähdä Marilyn, Nainen roolien takana -näyttelyn (8.6.–2.12.2018) vielä sen viimeisillä viikoilla Tampereen Vapriikkissa. Tähän pääasiassa Ted Stamferin kokoelmaan perustuvaan näyttelyyn minunkin piti mennä jo kesällä, mutta käynti lykkääntyi ja melkein unohdin. Vietin marraskuun lopussa paikalla varmaan toista tuntia omassa rauhassani. Nautin joka minuutista.

Olen lukenut artikkeleita tästä palvotusta tähdestä ja nähty ainakin suurimman osan hänen elokuvistaan. Matala lauluääni on kiehtonut ja hämmästyttänyt minua, olihan Marilynin puheääni aivan erilainen.

Silti loistavasti toteutettu näyttely antoi minullekin paljon uutta tietoa. En tiennyt, että Marilynin nenää oli ”korjattu” kauneusleikkauksilla, että hän saattoi hankkia nuorena elantoa prostituoituna tai että hänen oli tarkoitus naida uudelleen ensimmäinen aviomiehensä Joe DiMaggio. Valitettavasti Marilyn menehtyi elokuussa vuonna 1962, vain muutamaa päivää ennen häitään.

Uhri vai opportunisti? 

Vapriikin näyttelyn ja Marilynistä kirjoitetun perusteella on selvää, että hän teki paljon töitä päästäkseen tavoitteisiinsa. Kaikki eivät kuitenkaan koskaan yllä samaan, vaikka tekisivät mitä. Joissain ihmisissä vain on sitä jotakin. Ja niiden ihmisten on helppo poimia tarjotut tilaisuudet uransa edistämiseksi.

Kunnianhimostaan ja monista onnistumisistaan huolimatta iso siivu Marilynin elämästä oli onnetonta. Lyhyet avioliitot ja useat keskenmenot kielivät, että hän olisi halunnut muutakin kuin paistatella valokeilassa. Norma Jeane halusi rakastaa ja olla rakastettu.

Vain 36-vuotiaaksi elänyt Marilyn vei mukanaan hautaan monta salaisuutta. Näyttely antoi ymmärtää, että ehkei hänen kuolemansa ollut Kennedyjen tai muiden isokenkäisten salaliitto, vaan vain väsyneen ihmisen tapa lähteä. Mutta me rakastamme mysteereitä ja draamaa. Nuorena nukkunut jää elämään iäti.

Monta Marilynia

Vieläkin harmittaa, että hölmönä teininä vaihdoin Piukat paikat -leffajulisteen siskoni housuihin. Housut eivät ole enää käytössäni, mutta julisteesta voisin yhä iloita. Ostin lohdutukseksi erikoisnäyttelyn luettelon, joka on laadukas painotuote kovissa kansissa. Sisko saa ehkä selata.

Piukat paikat -elokuvan käsikirjoitus. Olisipa vielä juliste itselläni…

Mukavaa luettavaa on myös Salla Simukan ja Marika Riikosen toimittama Marilyn, Marilyn, Tarinoita ikonista ja ihmisestä (Tammi, 2017). Antologiaan on kerätty suomalaisten kirjoittajien ja kirjailijoiden kaksitoista kiehtovaa novellia, jotka tavalla tai toisella liittyvät Marilyniin.

Marilyn hiipi myös esikoisromaaniini Kirjosieppo(Bazar Kustannus, 2018). Kirjoitin näin:

”Äidin peilipöydälle oli ilmestynyt uusi valokuva kultakehyksissä. Anna oli huomannut sen, kun haki viimeisiä tavaroitaan Kruununhaasta. Se jätti Annan ylioppilaskuvan sekä Nasun ja Nupun hullunkurisen yhteispotretin armotta varjoonsa. Kuvassa kaksi miestä seisoi rannalla ja halasi toisiaan samanlaisissa paksuissa, luonnonvalkoisissa kalastajaneuleissa, joiden miehustaa koristi monimutkainen palmikko. Merituuli tuiversi molempien tukkaa leikkisästi.

Anna muisti nähneensä samanhenkisen kuvan Marilyn Monroesta, mutta siinä kuvassa Marilyn oli yksin. Pete ei enää ollut. Veli ja veljen mies samanlaisissa tuulipuvuissa, onni katseissaan.”

Marilyn-näyttelyssä en tuollaista kuvaa nähnyt. En edes tiedä, onko sellaista olemassa, vai onko kuva mielikuvitukseni tuotetta. Sillä ei ole juuri merkitystä. Meillä kaikilla saa olla oma Marilynimme.